Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aloitukseen on jäljellä enää kymmeniä arkipäiviä. Muutos konkretisoi Suomen historian suurimman hallinnollisen uudistuksen. Mediassa on viime aikoina runsaasti puhuttu epäoikeudenmukaisuudesta, jonka Päijät-Häme kohtaa rahoituksen määräytymisessä. Syytä onkin, sillä epäsuhta on ilmeinen. Maakunnassa on tehty köyhien kuntien sparraamana raskaita, rohkeita mutta samalla edistyksellisiä päätöksiä.
Meillä on jo käytännössä organisaatio, jollaista usealla muulla alueella vasta rakennetaan. Siinä missä Pohjois-Pohjanmaalla siirtyy liikkeenluovutuksella hyvinvointialueella yhteensä 35 eri soteorganisaatiota hallintoineen, ei Päijät-Hämeessä perusteta yhtään uuttaa ylimmän tai keskijohdon virkaa. Taustalla on vuonna 2017 tehty päätös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän perustamisesta, jonka yhteydessä neljä eri soteorganisaatiota tietojärjestelmineen, hallintoineen ja toimintatapoineen sulautettiin yhteen. Soteuudistusta on moitittu pääosin alueiden vaatiman lisärahoituksen vuoksi. Itse ennen kaikkea katson tämän johtuvan poliittisesta päättämättömyydestä.
Soteuudistusta eri variaatioilla yritti yhteensä kuusi maan hallitusta, eli liki 20 vuotta yritettiin löytää kompromissia. Samaan aikaan väestö ikääntyi, tarpeet monimutkaistuivat, hoitoteknologiat ja työn teon murros eteni ja toimintakenttä muuttui. Valuvikoja toki nykyisessäkin mallissa on, mutta nyt meillä on pohja, jota voimme muokata.
Päijät-Häme on tuottanut todistetusti palveluita Suomen tehokkaimmin rakenteellaan. Jos muualla Suomessa otettaisi mallia Päijät-Hämeestä ja kyettäisi tekemään esimerkiksi hallinnolliset karsinnat sekä palvelurakenteen ja toimintatapojen uudistamiset, näyttäisi soteuudistus voimansa. Jää nähtäväksi kyetäänkö nämä yhteiskunnan kantokyvyn kannalta merkittävät päätökset tekemään, etenkin eduskuntavaalien odottaessa keväällä.
Kokonaisuuden merkittävä ongelma on, etteivät ministeriöt ja eduskunta tunnista Päijät-Hämeen tekemää työtä rahoitusta jakaessaan, päinvastoin. Ne alueet, joissa ei ole kyetty tekemään yhteisiä päätöksiä ja rahoituksen tulisi nimenomaan pakottaa ne tekemään, saavat jaossa reilusti liikaa rahaa. Merkittävä ero on, että nykyisen kaltaisen rahoituspohjan vuoksi joutuisimme tekemään jälleen uusia sopeutuksia ja tähän meillä ei ole mahdollisuutta palveluita vaarantamatta. Katseemme hyvinvointialueella ovat nyt tiiviisti ministeriössä ja eduskunnassa. Päijät-Hämeen tilanne tulee tunnistaa.
Kristiina Hämäläinen (Kok.)